Site Overlay
  • Ekokampaaja kohta 10 vuotta
  • Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto
  • Yrttineuvoja
  • Opiskelen parhaillaan ravintoneuvojaksi sekä yrttihoitajaksi

 

Nimeni on Noora ja lempinimeltäni Nopo. Olen yrittäjä Nopo Nuukaan takana. Jo lapsena leikkelin leluilta hiukset ja karvat. Metsässä seikkailin, majaa rakentelin, kasvisörsseleitä keittelin, vanhassa matkalaukussa minulla oli sammalista ja kedonkukista tehty puutarha. Siksikös ekokampaajana olo tuntuu niin kotoisalta!

Pidän luonnossa liikkumisesta. ”Paras kasvitieteilijä”, näin lapseni minut kavereilleen esittelee. Olen itseoppinut hyötypuutarhailija, iloinen kasvihuoneen ja viljelyspalstan omistaja. Erikoistunut villivihanneksiin ja kiinnostunut kasvilääkinnästä. Ajattelen, että ruoka on lääkkeemme. Parhaillaan opiskelen funktionaaliseksi ravintoneuvojaksi ja yrttihoitajaksi Frantsilassa.

Ekologinen hiustenhoito on puhtailla luonnon raaka-aineilla työskentelyä luontoa ja hiusta kunnioittaen. Kaikessa tekemisessä on huomiotu eettisyys ja kestävä kehitys. Suosin mahdollisimman paljon kotimaisia luonnonkosmetiikan tuotteita. Palveluihini kuuluvat kampaukset, kasvivärjäys, hiushoidot, intialainen päänhieronta, hiustenleikkuu, energialeikkaus sekä savikirkastus. Tarkemmat kuvaukset palveluista löydät Ekokampaamo Shantin ja Ekokampaamo Oranssin nettisivuilta.